18.4.10

Kevätkuulumiset

Henkilökunnan päivitysinto on hieman laantunut, kun arki on kulunut varsinaisen pissarallin merkeissä. Valtteri on liritellyt minne sattuu. Tai ainakin kaikki epäilykset osoittavat Valtteriin.

Ensimmäinen epäilys kohdistui hiekkaan. Meillähän siirrytiin joulun tienoilla ÖkoPlussaan, jolle Vale ei lämmennyt aluksi yhtään, mutta tottui lopulta. Nyt sitten laitettiin olkkariin sohvan viereen mikrohiekkaveski. Aluksi se tuntui auttauvan, mutta sitten pisuttelu taas jatkui. No lääkärillehän sitä sitten varattiin aika ja huomenna aamulla kurvaillaan sinne tutkimuksiin. Päivitystä asiaan tulossa siis kohtapuoliin.

Paistinpannu-Valtteri

Mahdollisesti myös Auliksen vessaterrorismi saattaa aiheuttaa häiriökäyttäytymistä. Auliksella on meinaan tapana kytätä kun veikka käy asioilla ja häiritä toimituksia. No, jos tutkimuksista ei mitään sairautta löydy, pissatulehdusta tai vastaavaa, pitää koettaa keksiä muita ratkaisuja.

24.3.10

Kevään merkit

Nyt alkaa jo niitä kevään merkkejä näkyä meidänkin taloudessa. Karvaotukset ovat sitä touhukkaampia mitä enemmän aurinkoa pilkistää pilviverhojen takaa. Hiljainen päivitystahti viittaa siihen, ettei mitään erityistä kuitenkaan ole tapahtunut. Tavallista arkea vain.

Välillä voi vähän hengähtää

Karvaiset eivät ole vielä ihan ymmärtäneet kevään rituaaleja eli aurinkoläikkien mukaan siirtymistä, mutta kevättä on kyllä sitten muuten ilmassa sitäkin enemmän karvanvaihdon merkeissä. Kumpikin on alkanut nauttimaan harjailusta, varmaankin juuri siksi että se irtokarva on astetta mukavampi saada tarttumaan siihen harjaan kuin omaan suuhun. Eniten tuo valon lisääntyminen kuitenkin on vaikuttanut veljesten päivärytmiin. Heidän mielestään aamuruoan antamista voi hyvin siirtää joka aamu aikaisemmaksi, siihen hetkeen kun aurinko alkaa pilkistää horisontista. Muuten ihan kiva, mutta kun me ihmiset kyllä haluttaisiin vielä silloin nukkua. Energiatasot noin muutenkin on verrattavissa Duracell-pupuun. Onneksi kevät tuntuu antavan virtaa meille ihmisillekin!

15.3.10

Manu-kissa

Kävin viikonloppuna moikkaamassa siskon Manu-kissaa, joka on viettämässä hieman pidennettyä talvilomaa vanhempieni luona. Aikast komee kolli, eikö?


Manulla alkaa jo vähän ikä painaa, jota ei oikeastaan huomaa kuin kissaherran leikkiessä. Leikit kyllä luonnistuu, mutta enää ei oikein takajalat irtoa maasta nuoren pojan tapaan. Saattaapi tosin johtua pienestä löllymahastakin. Punnituksessa saatiin Manun painoksi noin 7 kiloa, mikä on kyllä jo melkoinen määrä kissaa! Meidän Valtterin mielestä Manu on tosi hyvä roolimalli ja tähtää itsekin siihen seitsemään kiloon. 


Manu-kissa on vähän runosielu, herkkä kissaherra joka osoittaa välittämisensä tosi herkästi. Ja välillä Manu maukaisee ihan pienesti mau, että huomaathan minutkin. Ihana Manu!

9.3.10

Sivistyksen äärellä

Aulis näyttää mallia täällä

3.3.10

Kissojen oma telkkari


Saatiin vihdoin pesukone ja voi mitä riemua se onkaan pojissa aiheuttanut! Poikien onneksi kyseessä on edestätäytettävä masiina ja pyykkien pyöriminen on aivan huisin jännää. Aulis rohkeana poikana on käynyt rummussa vähän nuuskuttelemassa kun silmä on välttänyt, Valtteri on tyytynyt tarkastelemaan ja ihmettelemään vähän kauempaa. Eipä se paljoa vaadi ilahduttaa pieniä kissaviikareita.