5.6.10

Huoh

Kymmenen päivän antibioottikuurin jälkeen Valtteri tuntui olevan kunnossa. Viikon verran mentiin aivan normaalisti (eli pisut laatikkoon ja muutenkin normikäytös), mutta eilen tuli takapakkia ja pissailu muualle alkoi taas. Sanokaahan viisaammat, että voiko stressi laukaista pissatulehduksen? Valtteri selkeästi oireilee stressiin ja on ollut todella hermostunut kaikista elämänmuutoksista mitä tässä on tapahtunut. Kauhulla ja surulla odotan muuttoa viralliseen, lopulliseen kotiin. Valtteri joutuu taas kerran tottumaan uuteen ympäristöön (jossa kyllä onneksi on kaikki vanhat, tutut tavarat). Nyt pissailu alkoi, kun en pariin päivään ollut kissojen kanssa (ovat siis hoidossa, eivät tietenkään keskenään). Käytöksessä on tapahtunut selkeä muutos, Valtteri on hermostunut ja seurankipeämpi mitä normaalisti. Voi raasu... sääliksi käy.

En ole äärimmäisen huolissani siitä, että tuo pisu olisi liian vähäistä ja vahvaa sillä Valtteri litkii vettä vapaaehtoisesti ja melko runsaastikin. Mutta kivuliasta asioiden suorittaminen kuitenkin selkeästi on, sillä pisupaikka etsitään pehmeiltä alustoilta ja muualta kuin omasta vessasta. Pissan panttailustakaan en ole huolissani, ainakaan tällä hetkellä. Pisuhätä tuntuu tulevan yhtä säännöllisesti kuin ennenkin, sitä vain säestää naukuminen ja pehmeän paikan etsintä. Voiko pissatulehdus uusia heti perään tällä tavalla? Pelkään kuollakseni sitä, että tästä alkaa tulehduskierre ja että Valtteri kärsii lopun ikäänsä näistä tulehduksista ja antibioottikuureista. Diabetes on suljettu pois. Onko kellään kokemuksia tai neuvoja tähän tilanteeseen?

Maanantaina alkaa sitten soittelurumba eläinlääkärille ja ehkä saan pyydystettyä pisunäytteenkin Valtterilta. Onko Turun alueen ihmisillä vinkkejä eläinlääkäreistä? Olen käynyt Koira-kissa klinikalla ja vaikka lääkärit ihan päteviä ovatkin, toivoisin kuitenkin saavani tähän tilanteeseen jonkin muunkin vastauksen kuin "kyllä siellä varmaan joku bakteeri on, mikä ei näissä meidän testeissä näy"... Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!

Aulis porskuttaa onnellisena eteenpäin elämänmuutoksista huolimatta. Ale taitaa vain olla tyytyväinen kun tapahtuu uusia, jänniä asioita.

18.5.10

Synttäripojat

Ihanaiset karvaviinerini viettivät viime viikolla yksivuotisiaan, isoja poikia siis! Mitään herkkuja ei kuitenkaan voinut juhlapäivän kunniaksi tarjoilla Valtterin takia, nyt pitää todella toteuttaa tuo laihis kunnolla, ettei mitään ikävää käy.

Vauvakuva!

Kerron myöhemmin lisää Valtterin tilanteesta, kunhan jaksan. Nyt kuitenkin poika on vielä muutaman päivän antibiooteilla, ja se on sujunut ihan kohtalaisen hyvin. Katsotaan sitten antibioottikuurin jälkeen, että mikä on tilanne.

Blogin kirjoittajapoppoosta putosi yksi A pois, joten tästä jatketaan kolmistaan, kahden kissan yksinhuoltajana. Onneksi elämässä on nuo ihanat karvaiset kaverit, paljon jäisi elämästä puuttumaan ilman niitä. Kuitenkin kaikista elämänmuutoksista johtuen jää blogi väistämättä vaille päivityksiä kunnes elämä alkaa olla omissa uomissaan. Ihanaa kesää kaikille!

11.5.10

Tunnustus

Saimme tällaisen ihanan tunnustuksen Paavolta ja Harmilta.

 
The rules are the following.
These are the rules for this award:
1. Post the logo within your blog or post
2. Pass the award onto 12 fellow bloggers
3. Link the nominees within your post
4. Let the nominees know they have received an award by commenting on their blog
5. Share the love and link to the person whom you received this award from.
 
Annan tunnustuksen eteenpäin kaikille ihanille kanssabloggaajille, jotka valottavat kissamaista elämäänsä meille muille kissanystäville. Aurinkoista päivää kaikille!

29.4.10

Häiritsevä naapuri

Katsokaa nyt, kun naapurin kissa tuli häiritsemään! Valtteri on niin pahana, että meidän takapihalla kävelee joku toinen kissa, ja kehtaa vielä tulla lällättelemään ikkunan taakse!

Videolta muuten näkyy aika hyvin poikien kokoero. Aulis on vasemmalla ja Valtteri oikealla. 

23.4.10

Valtterin lääkärireissu

Käytiin siis Valtterin kanssa maanantaina eläinlääkärissä ohipissailun takia. Lääkäri otti virtsanäytteen ja koska virtsassa näkyi sokeria, myös verinäytteen. Valtteri sai lähtiessä ohjeet laihduttamisesta ja uuden ajan pisu- ja verinäytteitä varten kolmen viikon päähän. 

Keskiviikkona saatiin lääkäriltä virtsaviljelyn tulokset. Mitään siellä viljelyssä ei näkynyt, vaikka Valtterin rakko hieman tuntuikin aristavan. Lääkäri kehotti hoidoksi hankkimaan Cystaidia ja Feliway-haihduttimen. Vaihtoehtoja pissailulle on siis ainakin: 1) Jonkin sellaisen bakteerin aiheuttama tulehdus, joka ei näkynyt eläinlääkäriaseman tekemästä viljelystä. 2) Runsaan juomisen ja mahdollisen diabeteksen puhkeamisen aiheuttama pisuttelu 3) Stressi.


Tuota Cystaidia olen nyt metsästänyt useasta apteekista ja eläinkaupasta, mutten vielä ole sitä käsiini saanut, joten sen vaikutuksesta on vaikea sanoa mitään. Feliway-haihdutin pörrää töpselissä ja kumpainenkin kissa sitä ahkerasti käy "peittämässä". Onkohan tuokaan nyt ihan normaalia? Nappulat on vaihdettu laihdutusnappuloihin, mutta märkäruoka on pysynyt samana kuin ennen. Sitä ei kuitenkaan syödä kuin suulliset aamuin ja illoin. Uudet nappulat on siitä hyviä, että ovat suht isoja, eli ainakin ne on pakko pureskella kunnolla, eikä niitä voi vain hotkaista. Ehkä se myös auttaa poikien jyrsimishaluun, etenkin Auliksella on tapana jyrsiä mm. pahvia. Toivottavasti Valtterin paino lähtee nyt hitaasti laskuun ja veriarvot taasen parempaan suuntaan. Sokeriarvot ei vielä olleet hälyttäviä, mutta uusi kevyempi ruokavalio on kuitenkin must. 

Jos positiivisia puolia haetaan, niin Valtteri ei ole viikkoon tehnyt pisua muualle kuin omaan vessaan!