Nyt alkaa jo niitä kevään merkkejä näkyä meidänkin taloudessa. Karvaotukset ovat sitä touhukkaampia mitä enemmän aurinkoa pilkistää pilviverhojen takaa. Hiljainen päivitystahti viittaa siihen, ettei mitään erityistä kuitenkaan ole tapahtunut. Tavallista arkea vain.
Välillä voi vähän hengähtää
Karvaiset eivät ole vielä ihan ymmärtäneet kevään rituaaleja eli aurinkoläikkien mukaan siirtymistä, mutta kevättä on kyllä sitten muuten ilmassa sitäkin enemmän karvanvaihdon merkeissä. Kumpikin on alkanut nauttimaan harjailusta, varmaankin juuri siksi että se irtokarva on astetta mukavampi saada tarttumaan siihen harjaan kuin omaan suuhun. Eniten tuo valon lisääntyminen kuitenkin on vaikuttanut veljesten päivärytmiin. Heidän mielestään aamuruoan antamista voi hyvin siirtää joka aamu aikaisemmaksi, siihen hetkeen kun aurinko alkaa pilkistää horisontista. Muuten ihan kiva, mutta kun me ihmiset kyllä haluttaisiin vielä silloin nukkua. Energiatasot noin muutenkin on verrattavissa Duracell-pupuun. Onneksi kevät tuntuu antavan virtaa meille ihmisillekin!