Puklu-Aulis ja sähinätorstai

Pullapoikien arki on parina viime päivänä ollut hieman erilaista kuin yleensä. Tiistaina Aulis alkoi rajun oksentelun ja keskiviikkona puklut oli jo verisiä. En ollut aivan äärettömän huolissani, koska poika kuitenkin oli suht pirteä ja jaksoi touhuta. Torstaina oksentelun vaikutukset kuitenkin näkyivät jo väsymyksenä ja pakkohan sitä oli lääkäriin lähteä. Röntgenissä ei näkynyt mitään vierasesinettä, eikä varsinaista syytä oksentelulle löytynyt. Veikkaus on, että toope on kuitenkin pistellyt poskeensa jotain sopimatonta, joka on sitten ärsyttänyt nielua. Aulis oli päivän verran tiputuksessa, että nesteytys saatiin kuntoon ja verikokeissa. Mitään akuuttia ei verikokeissa näkynyt, joten sain mukaan lääkkeitä pahoinvointiin ja ohjeistuksen jatkoa ajatellen.

 Aulis uuden lempiunipaikkansa (nettiboksi) päällä torkuilla

Jännäksi homma kävi siinä vaiheessa, kun pääsin toipilaan kanssa kotiin. Päästin Auliksen kopasta pois ja yhtäkkiä alkoi hillitön huutokuoro, sähinä ja älämölö, kun pojat yrittivät hyökätä toistensa kimppuun. Kyllähän nuo päivittäin "tappelevat" eli painivat ja peuhaavat, mutta tuo oli ihan totista huutoa. En tiedä mikä sen lopulta aiheutti, ehkä Aulis haisi niin lääkkeille? Kahmaisin äkkiä Auliksen syliin ja suljin vessaan. (Tämä on ehdottomasti huono puoli yksiössä asumisessa, tila vain loppuu kesken.) Välillä koetin päästää toopeja keskenään, mutta huuto ja mekastus ja tappeluyritykset alkoivat heti. Vaihtelin myös kissojen paikkoja, että hajut sekoittuisivat, mutta eipä siitäkään mitään apua ollut. Yö meni aika unettomissa merkeissä, kun pojat sähisivät ja murisivat toisilleen oven läpi. 

 Valtteriakin vähän väsytti

Aamulla vähäisten unien jälkeen naisen logiikalla keksin pettämättömän keinon saada kaverit sopuun keskenään. Jos niillä olisi yhteinen vihollinen, niin ehkä ne sitten unohtaisivat toisilleen vihoittelun? Aamupuhteeksi siinä sitten kaivoin imurin esiin ja hurautin käyntiin ja kohta jo pojat olivat sängyn alla vierekkäin ihmettelemässä. Selkeästi inhoavat imuria enemmän kuin mitään muuta, kun pystyvät omat tappelunsa unohtamaan sen takia. Sen jälkeen on palattu ihan normaaliin päivärytmiin, ilman sähinöitä. Hyvä niin, en olisikaan toista samanlaista sähinäyötä kestänyt. Muutaman päivän annan Aulikselle lääkettä ja toki seuraan vointia, mutta mitään huonovointisuutta ei näy eikä puklujakaan ole tullut. Hyvällä mallilla siis näyttää tilanne olevan! Nestemäisen lääkkeen antokin sujuu yllättävän helposti Valtteriin verrattuna.

Tämmöistä tällä kertaa. Menoa ja meininkiä. Kuvat on otettu päivällä imuriepisodin jälkeen. Oli pojatkin melko väsyneitä yön jäljiltä.

Valtterin lääkärireissu

Käytiin siis Valtterin kanssa maanantaina eläinlääkärissä ohipissailun takia. Lääkäri otti virtsanäytteen ja koska virtsassa näkyi sokeria, myös verinäytteen. Valtteri sai lähtiessä ohjeet laihduttamisesta ja uuden ajan pisu- ja verinäytteitä varten kolmen viikon päähän. 

Keskiviikkona saatiin lääkäriltä virtsaviljelyn tulokset. Mitään siellä viljelyssä ei näkynyt, vaikka Valtterin rakko hieman tuntuikin aristavan. Lääkäri kehotti hoidoksi hankkimaan Cystaidia ja Feliway-haihduttimen. Vaihtoehtoja pissailulle on siis ainakin: 1) Jonkin sellaisen bakteerin aiheuttama tulehdus, joka ei näkynyt eläinlääkäriaseman tekemästä viljelystä. 2) Runsaan juomisen ja mahdollisen diabeteksen puhkeamisen aiheuttama pisuttelu 3) Stressi.

Tuota Cystaidia olen nyt metsästänyt useasta apteekista ja eläinkaupasta, mutten vielä ole sitä käsiini saanut, joten sen vaikutuksesta on vaikea sanoa mitään. Feliway-haihdutin pörrää töpselissä ja kumpainenkin kissa sitä ahkerasti käy "peittämässä". Onkohan tuokaan nyt ihan normaalia? Nappulat on vaihdettu laihdutusnappuloihin, mutta märkäruoka on pysynyt samana kuin ennen. Sitä ei kuitenkaan syödä kuin suulliset aamuin ja illoin. Uudet nappulat on siitä hyviä, että ovat suht isoja, eli ainakin ne on pakko pureskella kunnolla, eikä niitä voi vain hotkaista. Ehkä se myös auttaa poikien jyrsimishaluun, etenkin Auliksella on tapana jyrsiä mm. pahvia. Toivottavasti Valtterin paino lähtee nyt hitaasti laskuun ja veriarvot taasen parempaan suuntaan. Sokeriarvot ei vielä olleet hälyttäviä, mutta uusi kevyempi ruokavalio on kuitenkin must. 

Jos positiivisia puolia haetaan, niin Valtteri ei ole viikkoon tehnyt pisua muualle kuin omaan vessaan!

Terveyspäivitystä

Aulis on nyt sitten käytetty lääkärissä sydäntutkimuksissa. Mikä olikin melkoisen mielenkiintoinen juttu...

Kastraation aikana eläinlääkäri siis kertoi meille, että Aulikselta oli kuulunut sivuääni sydämessä. Poika kyllä leikattiin, mutta kevyessä nukutuksessa. Lääkäri kehoitti käymään tarkemmissa tutkimuksissa, joissa käytiin nyt alkuviikolla.

Tarkoitus oli siis tehdä jokin kuvaus sydämeen (ultraääni? vai kuitenkin röntgenkuvaus?), mutta ensin tietysti kuunneltiin sydäntä. Sydänspesialisti kuunteli ja tämän jälkeen myös mukana ollut opiskelija/harjoittelija/tms kuunteli sydämen. Sydänspesialistin mukaan mitään sivuääntä ei kuulu, opiskelijan mukaan jotain kuuluu. Joten paikalle pyydettiin vielä kolmaskin lääkäri, jonka mukaan jotain kuuluu kun Aulis on oikein kiihtynyt ja peloissaan. Koko poppoo tuli siihen tulokseen, että kyseessä on hengitysäänien sekoittuminen tuohon sydänääneen. Itsehän olin aivan pihalla kaikesta lääkäritermistöstä, mutta luotan kokeneisiin lääkäreihin. Sanoivat vielä, että luultavasti leikkausta ennen tehdyssä tutkimuksessa Aulis on ollut niin lysyssä ja peloissaan, että siitä johtuen jotain ylimääräistä on voinut kuulua. Mitään kuvausta ei sitten tehtykään ja Ale selvisi säikähdyksellä. Raukka oli niin hermostunut kaikista vieraista sorkkijoista, että kesken käsittelyn koukki kantokopan eturitilän auki ja meni turvaan omaan pesään. Nyt ollaan siis huoleti ainakin tuon sydämen suhteen! Eläinlääkäri neuvoi vielä seuraamaan nenän ja kielen väriä. Jos jotain uusia oireita havaittaisiin, niin tuo kertoo kuulemma aika hyvin peruskunnosta.


Lääkäri siinä kyseli muista oireista, eli ollaanko huomattu läähätystä tms. mikä liittyy tuohon sivuääneen, mutta sellaista ei ole kuultu koskaan pentuaikojen 24/7-rehaamisen jälkeen. Mainittiin Auliksen aivastelusta ja kakomisesta, joka kuitenkin lääkärin mukaan viittaa muuhun kuin sivuäänijuttuihin, esim. astmaan. Olen aika tarkkaan seuraillut tuota aivastelua ja oksentelun yristystä ja olen tässäkin asiassa varmaan ollut turhan hermostunut. Aivastelua esiintyy varsinkin sillon, jos nenulle sattuu pääsemään kylmää vettä (yäk, inhaa!) ja näin käy kummallakin, sekä Auliksella että Valtterilla. Ja oksentaminen taas näyttää aivan no... oksentamiselta, mutta juuri koskaan mitään ei sieltä kuitenkaan tule. Nyt onkin haussa jonkin sortin apu karvapalloihin. Ruohoa koetettiin kasvattaa, mutta nämä yritykset päättyi siihen, että ruoho oli aina multineen lattialla levitettynä... Viimeistään sitten kun lumet sulaa pääsee takapihalta onneksi hakemaan tuoretta ruohoa karvapallo-ongelmaan. Nyt ei muutenkaan ole pitkään aikaa kuulunut minkäänlaista pärskintää, joten olen aika huoletta tässäkin asiassa. Tietysti seurataan tilannetta, mutta Ale vaikuttaa niin älyttömän energiseltä ja rymyeetulta, että eiköhän tuo ihan kunnossa ole.

Ruoka-aineallergiaepäilytkin vahvistui. Ollaan nyt muutamia viikkoja pitäydytty täysin kalattomassa ruokinnassa ja Auliksen ruikulit on loppuneet kokonaan! Tämä jos mikä on hienoa, kaikkien kannalta. Nyt ei siis enää kalaa sisältäviä ruokia osteta tähän talouteen vaan herkuttelevat ihan muilla lihoilla.

Jottei kaikki nyt olisi aivan pelkkää Aulista kaikkine ihmeellisine lumevaivoineen niin pikainen päivitys myös Valtterista: Valtteri voi paksusti! Poika on terve kuin pukki ja äitynyt aivan ihaniin hellyydenosoituksiin viime aikoina. Toivottavasti suuremmilta terveysongelmilta nyt vältytään kummankin kohdalla ja saataisiin vain nauttia yhteisistä päivistä ilman ylimääräistä huolta.

Menetetyt miehisyydet

Torstaina pojat pääsivät lääkärireissulle kastrointia varten. Oltiin asian suhteen iloisin mielin, Valtterikin oli ehtinyt jo olla vähän levoton. Pojat meni koppaan nätisti ja päästiin lääkäriasemalle ilman ongelmia. Ongelmat alkoivat vasta myöhemmin...

Vietiin pojat aamusella ja voitiin hakea takaisin kotiin muutaman tunnin kuluttua. Ennen kuin haimme pojat sain kuitenkin puhelun eläinlääkäriltä, että Auliksella kuuluu sydämessä sivuääni. Sivuääntä ei pentututkimuksissa kuulunut, joten siitä ei tarkemmin osaa sanoa mitään. Luotin lääkärin arvioon siitä, että leikkaus on turvallista tehdä ja se tehtiinkin. Laajemmat sydäntutkimukset odottavat sitten joulun jälkeen. Toivon, ettei kyseessä ole mitään vakavaa. Lääkäri mielestäni vielä sanoi, että jos sivuäänet kehittyy myöhemmin eikä jo syntymässä voi kyseessä olla jotain todella vakavaakin. Auliksen osalta itse kastrointi meni kuitenkin hienosti. Leikkauksen jälkeen karvakasassa ei huomannut jälkeäkään nukutuksesta vaan hän oli aivan oma touhukas itsensä.

Todelliset ongelmat olikin sitten Valtterin kohdalla. Valtterilla oli piilokives, jota sitten eläinlääkäri oli joutunut etsimään oikein urakalla. Tämän takia Valtterilla on vatsassa pitkä haava ja nivusissa vähän pienempi haava. Valtterille puettiin eläinlääkärissä tarranauhoilla kiinnitettävä puku, jonka olisi pitänyt estää haavojen nuoleminen. Valtteri kuitenkin oli heti siinä nukutushorroksessa päästänyt pisut alleen, joten puku oli heti ihan märkä. Tottakai se piti ottaa pois, jottei haavat muhi ties missä bakteereissa. Torstain aikana koetettiin Valtterille mm. paksusta sukkahoususta leikattua pukua ja perinteistä tötteröä. Sukkapuku ei peittänyt nivushaavaa, ja tötterö taas oli liian pieni ja sen kanssa kissa pääsi nuolemaan mahahaavaansakin. Huhhuh...

Valtteri on vasta heräilemässä ja näyttää tarranauhapuvun kanssa aivan turvonneelta

Perjantaina herätessä huomasin, että Valtteri on aivan apaattinen ja jäykkä. Valtteri pissasi suoraan lattialle ja isommatkin hädät tuli suoraan hännälle. Nivusen haava oli todella punainen. Mikään Valtterin käytöksessä ei ollut normaalia joten tulihan siinä kiire lähteä takaisin lääkäriin. Lääkärissä mitattiin lämpö, joka olikin vähän koholla. Samalla Valtteri sai monenlaista piikkiä: lisää antibioottia ja kipulääkettä sekä nesteytystä. Tämä tuntui helpottavan oloa välittömästi. Saatiin vielä mukaan jättimäinen tötterö, joka on varmasti todella epämukava mutta ainakin estää nuolemisen, sekä salvaa jota voidaan sivellä haavoille jos näyttävät edelleen tulehtuneilta.

Tötteröpää se siinä

Melkoista pissa-kakka-rumbaa on ollut siis Valtterin kanssa viimepäivät. Nyt kisu suostuu jo käymään omalla astiallaan eikä vedä häntää alleen niin, että koko turkki olisi toimituksen jälkeen ihan pisussa tai ulosteessa. Normaalisti Valtteri ei käyttäydy vieläkään. Selvästi vierastaa tötteröä ja katsoo meitä vihaisesti. Muutaman kerran kun onnistuttiin naruttamaan antibiootit truutalla Valtterin suuhun on hän pysynyt meistä melko kaukana. Vielä pitäisi viikon verran kestää. Onneksi näitä tötteröpäitä on vain yksi ja Aulis on käyttäytynyt leikkauksen jälkeen aivan normaalisti. Tietysti Auliskin vähän ihmettelee, että miksi veikka vain kyhjöttää nurkassa eikä leiki ollenkaan. Mutta kunnon veljen lailla Aulis auttaa miten voi. Aulis peittää Valtterin hädät astialla jos tötterön kanssa sitä on ollut hankala tehdä ja hätätapauksessa Aulis varmasti uhrautuisi myös syömään ne antibiootit.

Nyt vain toivotaan, että meidän tötteröpää paranisi nopeasti ja ilman mitään ylimääräisiä ongelmia. Jos hellyys ja rapsutukset vähäsen auttaisi.

Ylpeyden aiheita

Huh, blogimaailmassa ehtii tapahtua viikossa paljon! Mutta eipä sillä, on Auliksella ja Valtterillakin ollut aika touhukkaita päiviä viime aikoina.

Viime tiistaina käytiin poikien kanssa eläinlääkärissä ottamassa tehosterokotteet. Koko reissu meni taas niin hienosti, että ei voi kuin olla ylpeä kasvavista pojista. Viime reissulla Valtteri oli vähän sitä mieltä, että ei hirveästi huvittaisi saada mitään piikityksiä. Tällä kertaa roolit kuitenkin vaihtuivat: Aulis kiukutteli ja rimpuili ja Valtteri otti piikin tyynen rauhallisesti vastaan. Hienoa! Koiruudet odotusaulassa tuntui olevan kiinnostuneempia pojista mitä pojat koiruuksista, mikä sekin on varmasti hienoa. Eivätpähän ainakaan hermostu koirien läheisyydessä.

Rohkea Valtteri uunista ulos

Eläinlääkärin mukaan on 20% mahdollisuus, että karvakasoilla on vielä matoja. Eli uutta lääkettä kehiin. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa herneiden leikkely, toivottavasti tuosta ei tule mitään isompaa hommaa. Aulis niitä herneitään esittelee oikein ylpeänä, muun muassa heiluttelemalla niitä aamuisin naaman edessä. Kyllä Aulis, ymmärsimme että siellä haaruksissa heiluu kaksi valtavaa palloa, asiasta ei tarvitse muistuttaa! Mutta Valtterilla toinen herne on vielä laskeutumatta. Eläinlääkäri sanoi, että tuon pitäisi laskeutua kuukauden sisällä. Jos ei laskeudu, on edessä isompi leikkaus. Sormet ristissä ollaan, että Valtterikin vielä saisi hetken heilutella omia herneitään, kumpaakin!

Lavuaarikaverit

Tänään oltiin aamusta heti poikien kanssa eläinlääkärillä. Tarkoitus oli saada tehosterokotteet, mutta eipäs sitten saatukaan. Matoja puskee pojilta joka rööristä ulos, joten eläinlääkäri neuvoi tulemaan rokotteille vasta kun tilanne on selvä.

Aamulla oli aivan jättimäinen oksennus lattialla (on muuten fiksuja poikia, ei oksenna matolle vaan paljaalle lattialle) jossa lillui älyttömän pitkiä matoja. Kumman puklu oli, sitä ei tiedetä. Samaten veskin lattialta löytyi eilen pikkuisia madonpätkiä. Hyi! No, eläinlääkäri rauhoitteli meidän hätäisiä mieliä, että nyt ne matoset tulee sieltä ulos ja kohta tilanteen pitäisi normalisoitua. Oli vaan niin valtava se oksennus, että kyllä siinä tuli heti aamusta murehdittua päivän kiintiö täyteen. Saatiin lääkäriltä mukaan matolääkettä, jonka pitäisi häätää nuo kaikki pahat pöpöt pois. Äsken sekoitin sen poikien ruokiin ja voi että miten reippaita Aulis ja Valtteri on! Kaikki lääkkeet meni parempiin suihin, joten eiköhän sama homma huomenna ja ylihuomennakin onnistu. Nyt toivottavasti pojat alkaa paranemaan pikkuhiljaa ja saadaan seurata kahden terveen kasvavan kissan elämää.

Reippaudesta puheen ollen, onnistui tuo koppaan meneminen tänä aamuna aivan uskomattoman helposti! Otin kopan esille ja tarkoitus oli poikia sinne houkutella herkuilla ja leluilla, mutta sinnepä ne kävelivät sisälle peräkanaa tuosta vain. Kopassa oli ihan kivaa, varsinkin kun eläinlääkäriasemalla sai seurata koiria ja niiden hassuja touhuja. Siellä oli oikeastaan niin jännää ja hauskaa että sinne piti vielä jäädä vähän loikomaan kotiin tulon jälkeenkin.

Kamera on kaikessa tohinassa ja touhussa kadonnut jonnekin, joten kuvia pojista ei tällä kertaa voi laittaa. Mutta hauskan linkin haluan sentään jakaa: Cats in sinks

Kuva täältä

Tuota touhua meillä on alkanut harrastaa erityisesti Valtteri. Lavuaari on siitä jännä juttu, että siellä on aina yleensä vettä ja siellä on kosteaa ja sitten siellä on kiva loikoilla ja ihmetellä mitä ihmiset puuhaa vessassa. Ja kuvista päätellen on aika yleismaailmallinen juttu tuo kissojen rakkaus lavuaareihin.

Ensimmäinen eläinlääkärikäynti

Eilen oltiin poikien kanssa ensimmäistä kertaa eläinlääkärillä. Aulis ja Valtteri pääsi alkutarkastukseen ja ensimmäisille rokotuksille. Oli kyllä jännä reissu! Mutta lopulta ehkä enemmän me omistajat jännitettiin, pojat otti koko operaation aika lungisti. Kuvia ei reissusta harmiksemme tullut otettua.

Jostain luin viisaampien vinkkejä autokuljetuksiin ja me otettiinkin nyt käyttöön kaikki keinot, ettei pikkuiset huutaisi kopassaan. Kuljetuskoppaan suihkittiin ahkerasti Feliwayta ja aamulla pojat menikin oikein nätisti koppaan ihan itse. Autossa kuljetuskoppa peitettiin viltillä. En oikein tiedä hermostuuko kissat siitä vilinästä minkä näkevät auton ikkunasta vai mistä, mutta tuo viltti tuntui rauhoittavan todella hyvin. Pojat ei vinkuneet yhtään koko matkan aikana vaan nukkuivat kiltisti vieretysten.

Me ollaan coolei kollei, meit ei jännitä mikään, me vaan nukutaan!

Eläinlääkärissä täytettiin kissojen tiedot lääkäriaseman omaa tietokantaa varten ja sitten jo päästiinkin eläinlääkärin tarkastukseen. Aulis pääsi kopasta ensin kopeloitavaksi, herneet löytyi ja rokotuksenkin antaminen sujui kuin leikiten. Valtteri taas oli vähän sillä tuulella, ettei kyllä yhtään huvita päästää ketään hipelöimään mun herneitä! Rokotteenkin antaminen meni vähän niin ja näin, mutta onnistui lopulta. Tehosterokotuksille mennäänkin sitten tasan kuukauden päästä ja puolen vuoden iässä pojat pääsee hankkiutumaan miehisyyden näkyvistä merkeistä eroon. Lääkäristä saatiin mukaan ihan ikiomat rokotuskortit ja korvapunkkiliuosta. Tuo korvapunkkijuttu onkin sitten vähän hankalampi juttu, mutta siitä toisella kertaa.

Kotona pojat oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kumpikin kiirehti kuitenkin vessaan, joten taisi se reissu sittenkin vähän jännittää. Katsotaan suostuvatko kuukauden päästä enää samaan touhuun.