24.8.09

Korvapunkkiepisodi

Huh, todella raskas viikonloppu takana. Henkisellä tasolla, meille ihmisille ainakin.

Saatiin korvapunkkeihin eläinlääkäriltä Stronghold-nimistä liuosta, joka piti puristaa iholle suunnilleen lapaluiden kohdalle tehtyyn jakaukseen. Lisäksi eläinlääkäri neuvoi, että pojat olisi pidettävä kaksi päivää erillään, etteivät pääse nuolemaan ainetta toisiltaan pois. Liuoksen laittaminen kummallekin meni vallan kivuttomasti, sen kuin vain tiristi ampullin tyhjäksi ja piti hetken aikaa touhukavereita paikoillaan.

Ongelmat alkoivatkin vasta veljesten erottamisen jälkeen. Aleksi piti Auliksesta huolta makuuhuoneessa ja minä vahdin Valtteria olohuoneessa. Heti erottamisen jälkeen alkoi mahdoton maukuna ja itku, mikä onnistuttiin taltuttaman pitkillä leikkituoki
oilla ja herkkuruualla. Monta tuntia pojat nukkuivat onnellisina, mutta itku alkoi taas, jos toinen meistä ihmisistä poistui toiseen huoneeseen hetkeksikään.

Tuo itku oli niin sydäntäraastavaa, että lopulta lauantai-iltana Aleksi soitti päivystävälle eläinlääkärille ja kysyi voiko pojat jo päästää samaan huoneeseen. Lääkäri onneksemme neuvoi, että pennut voi päästää yhteen. Jos ne sattuisivat nuolemaan lääkettä toisen turkilta sen pahasta mausta huolimatta ei siitä koituisi kummallekaan mitään vaaraa, lähinnä syljeneritys kasvaisi. Mikä helpotus! Kyllä, otamme mieluummin sen runsaan syljen kuin kaksi hätäistä kissanpoikaa (ja kaksi hätäistä ihmistä vielä lisäksi...). Voi sitä riemua kun pojat näkivät taas toisensa ja pääsivät peuhaamaan kahdestaan.

Valtteri passissa makuuhuoneen ovella. "Ootan tässä vaikka hamaan ikuisuuteen, mul on veikkaa ikävä!"

Tyytyväisyys siitä, että korvapunkkihäätö onnistui ainakin näillä näkymin hyvin vaihtui tyytymättömyydeksi tänä aamuna. Mitä löytyikään kylpyhuoneen lattialta... Matoja! Iholiuos tehoaa myös sisäloisiin ja nähtävästi oli tujumpaa lääkettä mitä aikaisemmin antamamme matolääke. Tänä aamuna eläinlääkäriasemalta puhelimitse neuvoivat, että Strongholdin teho kestää noin kuukauden, sinä aikana loisten pitäisi tulla ulos. Jos tämän jälkeen vielä vaikuttaa siltä, että suolinkaisia on, pitää tilanne pohtia uusiksi.

Voi raukat, surettaa noiden pienten puolesta. Eniten harmittaa se, ettei sitä aikuisena ihmisenä osannut lukea merkkejä. Ei ymmärtänyt että aivastelu, Valtterin pallovatsa (ell pisti tämän ruumiinrakenteen piikkiin), Auliksen hitaampi painonnousu (ja kasvu muutenkin) ja muutamat oksennukset viittaisivat juurikin sisäloisiin. Tietenkään netistä luetut kauhukuvat ei auta yhtään tähän harmitukseen. Huolestuttaa, ja toivommekin vain, ettei madot ole aiheuttaneet mitään peruuttamattomia vaurioita.

2 kommenttia:

Menina kirjoitti...

Oi voi, kuulostaapas ikävältä :(
Voin lämpimästi suositella Axiluria suolinkaisten häätöön. Se on yksi meidän vakilääkkeistä, toinen hyvä Milbemax (reseptillä, pennuille omansa).
Kisulla oli meille tullessaan suolinkaisia, joten madotimme säännöllisesti; ensin parin viikon välein, sitten kuukauden päästä ja nyt pari-kolme kertaa vuodessa.
Suolinkainen on pirullinen koska kapseloituessaan kudoksiin, lääke ei tehoa niihin ja siksikin kannattaa madottaa useasti alkuun, että nuo myöhemmin kiertoon tulevat toukkamuodot saadaan hengiltä.
Axilurista löytyy tietoa esim. täältä: http://www.axilur.com/AxiBottomPro2.html
Ja täältä: http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/vetspc/2/223652.shtml

AAVA kirjoitti...

Pitääkin ostaa tuota Axiluria. Kävin matolääkkeet ostamassa apteekista missä yritin kysellä hyvää matolääkettä, mutta eivät osanneet neuvoa :/ Otin tietysti sitten luultavasti sitä huonointa vaihtoehtoa kun en asiaan ollut perehtynyt. Kiitos vinkistä!