29.10.09

Luonne-eroja

Olen viime aikoina pohtinut paljon Auliksen ja Valtterin luonne-eroja. Pojat ovat aivan eri puusta veistettyjä ja sekös ihmetyttää. Miten voi samasta pentueesta tulla näin erilaisia persoonia? Mikä on se tekijä mikä on muovannut nuo pennut aivan erilaisiksi? Vastausta en ole keksinyt, mutta se ei estä ihmettelemästä asiaa.

Luonne-erot on alkaneet näkyä entistä enemmän viime aikoina. Pojat ovat tehneet pesäeroa toisistaan, he selkeästi ottavat itsenäistymisen pieniä askelia. Kaikkeen ei tarvitse veikan apua ja oikeastaan on ihan kiva nukkua yksinään suurin osa ajasta. Ja kun pojat tekevät asioita enemmän erikseen tulee erilaiset lähestymistavat asioihin todella näkyvästi esiin.

Aulis koheltaa missä milloinkin ja haluaisi olla koko ajan kaikessa touhussa mukana. Aulis saattaa suin päin hypätä minne tahansa ja tunkea itsensä minne tahansa. Ehkä mukana on aikamoinen rahtunen tyhmänrohkeuttakin. Vaikka miten monta kertaa poikaa käskee ei oppi mene perille, ei vaikka joutuisi nostamaan kymmenennen kerran hellalta pois. Valtteri taasen on varautunut lähes kaiken suhteen. Valtsu ei hypi holtittomasti, tuntuu että kaikessa toiminnassa on hirmuinen määrä harkintaa mukana. Valtteri pitää kaikkeen turvallista välimatkaa ja antaa veljen hoitaa koheltamisen. Aluksi epäilin, ettei Valtteri vielä osaa hypätä kovin korkealle, esim. tiskipöydälle, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei Valtteri vain halua tai uskalla. Valtteri useimmiten myös uskoo helpommalla. Jos sieltä jääkaapista on kerran otettu pois, se yleensä tarkoittaa ettei sinne saa mennä. Mutta paino sanalla useimmiten, kyllä Valtterissakin on kissamaista jääräpäisyyttä.


Toisinaan pojat on yhtä kissapötköä!


Osittain luonne-eroihin liittyvä asia on lempi-ihmiset. Itse vähän harmittelen sitä, että kumpikin kolli on tuntunut kiinnittyvän toiseen meistä. Aulis on enemmän Aleksin kaveri, Valtteri taas enempi minun. Toisenkin ihmisen seura kelpaa, mutta useimmiten vasta sitten, kun toinen meistä ihmisistä on jossakin muualla. On tässä ilmiössä tosin yksi aivan ihanakin puoli: Valtterista on kuoriutumassa todellinen sylikissa! Viime viikkoina tuo karvakorva on itse vapaaehtoisesti tullut syliin istumaan ja saamaan päärapsutuksia. Eilen oli jo käsikin ihan kuolassa, niin kivaa oli saada rapsutuksia! (Valtterin kuolassa, ei omassa :) Käsitän tämän luottamuksen osoituksena. Ehkä Valtteri yrittää omalla tavallaan sanoa, että ei tässä mitään, ootte te ihan kivoi tyyppei ja täs on ihan kiva köllii.

Näitä pohdintoja jatketaan varmasti koko poikien elinikä ja luonteetkin varmasti vielä muuttuvat. Mutta näin tällä hetkellä.

4 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Varmaan on hauska seurata poitsujen eroja, ja sitten ajan kanssa taas näkyy lisää, että miten tästä eteenpäin hommat etenee :)
Ja suunnattoman suloinen kissapötkö teillä!

Lendi kirjoitti...

Varmasti vielä saman pentueen ipanoita tulee ihan erillä tavalla seurattua :) Minä olen tiiviisti yhteydessä Gastonin siskon ostaneeseen pariskuntaan. On ollut jännä huomata miten erilainen Gini on verrattuna Gastoniin, vaikka sen 12 vkoa olivat kuin paita ja peppu.

Zepa kirjoitti...

Oho, aika siisti kissapötkö kuvassa :-D

AAVA kirjoitti...

Tämä blogi on yksi keino seurata tuota kaikkea kehitystä ja eroja jne. En tiedä tulisiko kissojen elämää dokumentoitua yhtä tarkasti ilman blogin suomia mahdollisuuksia. Ainakin omalla kohdallani epäilen...

Kissapötköharjoitukset jatkuu edelleen :)