9.10.09

Ylpeyden aiheita

Huh, blogimaailmassa ehtii tapahtua viikossa paljon! Mutta eipä sillä, on Auliksella ja Valtterillakin ollut aika touhukkaita päiviä viime aikoina.

Viime tiistaina käytiin poikien kanssa eläinlääkärissä ottamassa tehosterokotteet. Koko reissu meni taas niin hienosti, että ei voi kuin olla ylpeä kasvavista pojista. Viime reissulla Valtteri oli vähän sitä mieltä, että ei hirveästi huvittaisi saada mitään piikityksiä. Tällä kertaa roolit kuitenkin vaihtuivat: Aulis kiukutteli ja rimpuili ja Valtteri otti piikin tyynen rauhallisesti vastaan. Hienoa! Koiruudet odotusaulassa tuntui olevan kiinnostuneempia pojista mitä pojat koiruuksista, mikä sekin on varmasti hienoa. Eivätpähän ainakaan hermostu koirien läheisyydessä.

Rohkea Valtteri uunista ulos

Eläinlääkärin mukaan on 20% mahdollisuus, että karvakasoilla on vielä matoja. Eli uutta lääkettä kehiin. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa herneiden leikkely, toivottavasti tuosta ei tule mitään isompaa hommaa. Aulis niitä herneitään esittelee oikein ylpeänä, muun muassa heiluttelemalla niitä aamuisin naaman edessä. Kyllä Aulis, ymmärsimme että siellä haaruksissa heiluu kaksi valtavaa palloa, asiasta ei tarvitse muistuttaa! Mutta Valtterilla toinen herne on vielä laskeutumatta. Eläinlääkäri sanoi, että tuon pitäisi laskeutua kuukauden sisällä. Jos ei laskeudu, on edessä isompi leikkaus. Sormet ristissä ollaan, että Valtterikin vielä saisi hetken heilutella omia herneitään, kumpaakin!

2 kommenttia:

Lendi kirjoitti...

Hyvä, että on menny hienosti. Oppivat ainakin sopeutumaan eri tilanteisiin sekä erilaisten ihmisten käsittelyyn.

J. kirjoitti...

:D:d:d:D:d