Sunnuntaitouhuja

Käytiin talouden ihmisväen kesken tutustumassa sunnuntaina kissanäyttelyiden maailmaan. Oli melkoisen jännä kokemus kaikkinensa. Käytiin lähinnä kyttäämässä agilitytouhuja, mutta toki kierreltiin alueella muutenkin. Näyttelyhallissa tunnelma tuntui omiin tuntosarviin hirmuisen vakavalta. Itse ajattelen, että ainoa syy harrastaa näyttelyitä olisi se, että se on hauskaa sekä itselle että kissalle. Siksi tuo vakavuus yllätti täysin. Onneksi agilityradalla oli leppoisa tunnelma! Siinä oli sellaista ihanaa leikkimielisyyttä mistä pidän. Sitä olisi kyllä kiva meidän poikien kanssa kokeilla.

Näyttelyssä yllätti myös ne itse kissat. Jestas, miten leppoisasti ne osasivat ottaa koko homman! Ei näkynyt valjaita missään ja kissat pysyivät sylissä, vaikka ympärillä hääräsi huisin paljon ihmisiä ja myös muita kissoja. Fiinejä rotukissoja tiirailtiin kopeissaan ja saatiin rapsutellakin cornish rex -komistuksia.


Tietysti tilaisuuden tullen piti tehdä myös kissoihin liittyviä hankintoja. Napattiin pojille mukaan Kong Wubba (vai mitä nämä nyt viralliselta nimeltään ovat), koska niitä hehkutetaan niin valtavasti. Keltainen lötkö ei herättänyt mitään suuria tunteita kummassakaan, mitä nyt kumpikin pojista vähän tassulla lätkii sitä. Höh. Lisäksi raahattiin messuhallista valtava säkki Öko plussaa, sekin kehujen takia. Ollaan käytetty toistaiseksi mikrohiekkaa, mutta jos tämä osoittautuisi yhtä hyväksi voisi vaihtaa merkkiä ja laatua. Katsotaan miten pojat reagoi, kun laitetaan uudet purut laariin.

Karu totuus

Kuherruskuukaudet päättyy aina arkeen. Meillä on tuota kuherruskuukautta yritetty pitkittää, mutta kyllä se nyt on viimein päättynyt täälläkin. Kaikkien muiden kissat ja eläimet ylipäätään on aina kuvauksellisia, aina pörröisiä ja aina ihania. Ei meillä vaan.

Viimeinen viikko on mennyt lähinnä rikkoutuneita tavaroita korjaillessa ja poliisina toimimisena. Auliksen kohellussaldona on mm. rikkoutunut täysin valmis palapeli (jonka kaikessa fiksuudessani nostin korkeimmalle paikalle koko kämpässä, mutta sekään ei riittänyt), kaksi korkeaa kaatunutta cd-tornia (cd-levyjä täynnä, tietysti), yhden (ja kämpän ainoan elävän) kasvin totaalinen tappo ja kaiken mahdollisen irtotavaran pureskelu ja tuhoaminen. Argh! Onneksi mikään ei ole korvaamatonta tavaraa, mutta silti.

Aulis muikeana, "emmää mitään tehny!"

Sitä myös ymmärtää, ettei nuo pahuuttaan tee pahojaan, kunhan vain ovat uteliaita ja touhukkaita. Mutta miten vaikeaa on liikkua pudottamatta mitään hyllyiltä tai pöydiltä? Onneksi paha tuuli laantuu sillä hetkellä kun karvapallerot tulevat syliin täysin tietämättöminä aiheuttamastaan häslingistä. On ne siltikin ihania.

Kirjastokissoja

Tästä päivästä lähtien tässä blogissa aloittaa myös kirjanurkka. Sattuneista syistä (=kirjastoammatillisuus) kirjoittaja lukee paljon ja viime aikoina on tullut luettua erityisesti kissakirjallisuutta. Haluankin jakaa näitä kissamaisia lukuhelmiä myös muiden kanssa.

Kirjanurkan potkaisee käyntiin Vicki Myronin ja Bret Witterin Kirjastokissa. Kirja kertoo tosielämän kirjastokissasta, Dewey Readmore Booksista (kirjastoihmiset ymmärtänevät tämän nimen sopivuuden :). Dewey on pieni löytökissarääpäle, joka saa aivan uuden alun surkealle elämälleen pienessä Spencerin kaupungin kirjastossa. Kirjallinen arvo on mitä on, mutta voiko näin hellyyttävää kissakohtaloa jättää väliin? Deweysta tuli todellinen julkkis ja kyllä kirjaa lukiessa mietti että millainen onnenpotku tuolle Spencerin kirjastolle osuikaan kohdalle. Tarina on valtavan hellyyttävä, inhimillinen, pörröinen ja uskomaton! Ehkä omakin työ olisi hieman erilaista, jos jaloissa pyörisi pieni karvapallo. Jos eläin voi jakaa iloa ja hymyjä ympärilleen, niin Dewey kyllä ehdottomasti teki juuri sitä.

Kansikuva täältä

"Jollakin tavalla Dewey tiesi, milloin tarvitsisin pienen ystävällisen tuuppauksen tai lämpimän kissan syliini, ja milloin mieletön ryntäily ja piilopaikkojen etsiskely oli parempi vaihtoehto. Ja se antoi mitä milloinkin tarvitsin, sen enempää pohtimatta, pyytämättä ja vastapalveluksia odottamatta."

Lisätietoa kirjasta mm. täältä.

Isot köllikkäät

Näillä näpyköillä meidän kaksi karvakasaa on puolivuotiaita! Vanhenemista pojat on juhlineet mm. herkullisilla katkaravuilla, juustonokareilla, intensiivisillä mahanrapsutussessioilla ja lököilemällä.

Lököily onnistuu näinkin. Valtterin lököpiilo löytyi dvd-rivin takaa, Aulis löhöää vähän leveämmin.