Luonne-eroja

Olen viime aikoina pohtinut paljon Auliksen ja Valtterin luonne-eroja. Pojat ovat aivan eri puusta veistettyjä ja sekös ihmetyttää. Miten voi samasta pentueesta tulla näin erilaisia persoonia? Mikä on se tekijä mikä on muovannut nuo pennut aivan erilaisiksi? Vastausta en ole keksinyt, mutta se ei estä ihmettelemästä asiaa.

Luonne-erot on alkaneet näkyä entistä enemmän viime aikoina. Pojat ovat tehneet pesäeroa toisistaan, he selkeästi ottavat itsenäistymisen pieniä askelia. Kaikkeen ei tarvitse veikan apua ja oikeastaan on ihan kiva nukkua yksinään suurin osa ajasta. Ja kun pojat tekevät asioita enemmän erikseen tulee erilaiset lähestymistavat asioihin todella näkyvästi esiin.

Aulis koheltaa missä milloinkin ja haluaisi olla koko ajan kaikessa touhussa mukana. Aulis saattaa suin päin hypätä minne tahansa ja tunkea itsensä minne tahansa. Ehkä mukana on aikamoinen rahtunen tyhmänrohkeuttakin. Vaikka miten monta kertaa poikaa käskee ei oppi mene perille, ei vaikka joutuisi nostamaan kymmenennen kerran hellalta pois. Valtteri taasen on varautunut lähes kaiken suhteen. Valtsu ei hypi holtittomasti, tuntuu että kaikessa toiminnassa on hirmuinen määrä harkintaa mukana. Valtteri pitää kaikkeen turvallista välimatkaa ja antaa veljen hoitaa koheltamisen. Aluksi epäilin, ettei Valtteri vielä osaa hypätä kovin korkealle, esim. tiskipöydälle, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei Valtteri vain halua tai uskalla. Valtteri useimmiten myös uskoo helpommalla. Jos sieltä jääkaapista on kerran otettu pois, se yleensä tarkoittaa ettei sinne saa mennä. Mutta paino sanalla useimmiten, kyllä Valtterissakin on kissamaista jääräpäisyyttä.

Toisinaan pojat on yhtä kissapötköä!

Osittain luonne-eroihin liittyvä asia on lempi-ihmiset. Itse vähän harmittelen sitä, että kumpikin kolli on tuntunut kiinnittyvän toiseen meistä. Aulis on enemmän Aleksin kaveri, Valtteri taas enempi minun. Toisenkin ihmisen seura kelpaa, mutta useimmiten vasta sitten, kun toinen meistä ihmisistä on jossakin muualla. On tässä ilmiössä tosin yksi aivan ihanakin puoli: Valtterista on kuoriutumassa todellinen sylikissa! Viime viikkoina tuo karvakorva on itse vapaaehtoisesti tullut syliin istumaan ja saamaan päärapsutuksia. Eilen oli jo käsikin ihan kuolassa, niin kivaa oli saada rapsutuksia! (Valtterin kuolassa, ei omassa :) Käsitän tämän luottamuksen osoituksena. Ehkä Valtteri yrittää omalla tavallaan sanoa, että ei tässä mitään, ootte te ihan kivoi tyyppei ja täs on ihan kiva köllii.

Näitä pohdintoja jatketaan varmasti koko poikien elinikä ja luonteetkin varmasti vielä muuttuvat. Mutta näin tällä hetkellä.

Hömelö Aulis

Auliksella on tervettä uteliaisuutta = Aulis tunkee itsensä ihan joka paikkaan mihin vain mahtuu. Tai vaikka ei mahtuisikaan! Karvakasa viihtyy ihan yhtä hyvin jääkaapissa kuin peiton allakin. Mutta kaikkein kivoimpia on kaikki jutut mitkä voi uteliaisuuden nimissä kaataa ja kuljetella minne milloinkin.

Aulis, roskiskissa

Aulis, ämpärikissa

Esterata

... eli loikomisrata Auliksen ja Valtterin tyyliin

Ruokaongelmia

Ollaan yritetty olla melko monipuolisia tuossa ruokapuolessa poikien kanssa. Ihan siksi, että oppisivat syömään myös raakaa lihaa ja myös siksi, että oppisivat syömään monenlaista ruokaa. Aina kun ei voi olla tiettyjä ruokia tarjolla.

Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut Valtterin nirsoilu. Tähän mennessä pojat on suostuneet syömään kumpikin katkarapuja, seitiä ja keitettyä kananmunaa. Valtteri veti oman rajansa sydämeen ja jauhelihaan. Aulis hotki sydämenpalasia aivan kuin vanha konkari, Valtteri suostui vain vähän lipomaan lihan pintaa kielellään. Mistähän tämä nirsoilu voisi johtua? Ja mikä voisi olla sellaista lihaa, mikä Valtterillekin maistuisi?

Aulis hotkii herkkupaloja, nom nom

Ruokailutavoissa muutenkin olisi parantamisen varaa. Valtteri tuntuu turhan helposti jäävän pois ruokakupilta ja antaa Auliksen syödä parhaat palat päältä. Jos taas Aulis tunkee kupille silloin kun Valtteri syö, alkaa Valtteri murista siihen malliin, että tappelu tulee jos Aulis ei poistu takavasemmalle. Aulis ylipäätään tuntuu syövän paljon enemmän, vaikka onkin kaksikosta pienikokoisempi.

Kolmas ongelma onkin sitten vesikuppi. Vesikuppi oli pakko siirtää pois ruokakippojen läheisyydestä, pojat kun ovat alkaneet kuopimaan kippojen edustaa niin innokkaasti. Siinä lentelevät vedet ihan minne sattuu. Mutta, kun ne vedet ei pysy siellä kupissa, vaikka kuppi on aivan omalla paikallaan. Vielä ei olla keksitty, että miten vesi päätyy lattialle, mutta epäilen syyksi poikien touhukkuutta. Silloin kun juostaan, ei kyllä katsella mitään vesikuppeja! Veden jakelullekin pitäisi siis keksiä joku ratkaisu. Ei ole aina niin helppoa kissataloudessa!

Ylpeyden aiheita

Huh, blogimaailmassa ehtii tapahtua viikossa paljon! Mutta eipä sillä, on Auliksella ja Valtterillakin ollut aika touhukkaita päiviä viime aikoina.

Viime tiistaina käytiin poikien kanssa eläinlääkärissä ottamassa tehosterokotteet. Koko reissu meni taas niin hienosti, että ei voi kuin olla ylpeä kasvavista pojista. Viime reissulla Valtteri oli vähän sitä mieltä, että ei hirveästi huvittaisi saada mitään piikityksiä. Tällä kertaa roolit kuitenkin vaihtuivat: Aulis kiukutteli ja rimpuili ja Valtteri otti piikin tyynen rauhallisesti vastaan. Hienoa! Koiruudet odotusaulassa tuntui olevan kiinnostuneempia pojista mitä pojat koiruuksista, mikä sekin on varmasti hienoa. Eivätpähän ainakaan hermostu koirien läheisyydessä.

Rohkea Valtteri uunista ulos

Eläinlääkärin mukaan on 20% mahdollisuus, että karvakasoilla on vielä matoja. Eli uutta lääkettä kehiin. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa herneiden leikkely, toivottavasti tuosta ei tule mitään isompaa hommaa. Aulis niitä herneitään esittelee oikein ylpeänä, muun muassa heiluttelemalla niitä aamuisin naaman edessä. Kyllä Aulis, ymmärsimme että siellä haaruksissa heiluu kaksi valtavaa palloa, asiasta ei tarvitse muistuttaa! Mutta Valtterilla toinen herne on vielä laskeutumatta. Eläinlääkäri sanoi, että tuon pitäisi laskeutua kuukauden sisällä. Jos ei laskeudu, on edessä isompi leikkaus. Sormet ristissä ollaan, että Valtterikin vielä saisi hetken heilutella omia herneitään, kumpaakin!

Tassunjälkiä

Näillä pehmoisilla tassuilla Valtteri tepastelee aamuisin meidän yli ja jättää tassunjälkiä sydämiin.